Tuulenpuuskat katkoneet sähköjä tuhansilta Pohjois-Karjalassa

|
29.6.2024 18:15

Suomen yli lauantaina kulkenut myrsky on katkonut sähköjä usealta tuhannelta PKS Sähkönsiirron asiakkaalta Pohjois-Karjalassa. Yli 20 metriä sekunnissa puhaltaneiden tuulenpuuskien kaatamat puut ovat aiheuttaneet kymmeniä keskijänniteverkon vikoja.

Ensimmäiset viat PKS Sähkönsiirron verkossa sattuivat puolenpäivän aikaan ja jatkuivat pitkälle iltapäivään puuskatuulien voimistuessa. Enimmillään ilman sähköä oli lähes 5000 taloutta.

– Vikoja on ollut koko laajalla toimialueellamme. Kun lounaasta tullut ukkosrintama meni verkkoalueemme yli, sen tuomat tuulenpuuskat kaatoivat puita ja näin useita keski- ja pienjännitelinjoja meni katki, häiriöjohtajana toimiva Jukka Leppänen kertoo.

Tuulen kaatamat puut ovat aiheuttaneet kello 17 mennessä kaikkiaan 30 keskijänniteverkon vikaa ympäri verkkoaluetta. Viankorjaushenkilöstä ja kalustoa on viikonlopun aikana lisätty.

– Noin 40 sähköasentajaa on korjaamassa lauantain aikana syntyneitä vikoja. Valtaosassa vioista selvitään kaatuneiden puiden poistamisella sekä johtorakenteisiin tulleiden vaurioiden korjaamisella, Leppänen jatkaa.

Kello 17 aikaan iltapäivällä sähköttömien asiakkaiden määrä oli laskenut 3400 talouteen. Isompia keskijänniteverkon rakennevikoja, joita on puolenkymmentä, korjataan koko ajan. Loppujen keskijänniteverkon häiriöiden sekä pienjänniteverkossa olevien vikojen korjaaminen jatkuu vielä sunnuntaina.
– Hoidamme isot rakenneviat ensin ja sitten siirrymme pienempien vikojen korjaukseen. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että tilanne rauhoittuu iltaan mennessä, Leppänen sanoo.

Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/hairiokartta.

Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus.

Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.