Valvontamenetelmäiltasadut kertovat kuinka hinnoitteluamme valvotaan

Korotteletteko te niitä siirtohintoja ihan miten haluatte?

Ehei, emme korottele tai laske hintoja omasta päästämme.

Meidän hinnoitteluamme valvoo Energiavirasto – aivan samalla tavalla kuin se valvoo kaikkia muitakin sähköverkkoyhtiöitä.

Käytännössä tuo valvonta tehdään valvontamenetelmillä, jotka ovat melkoisen laajoja ja monimutkaisia. Yksistään sähkön jakeluverkkotoiminnan valvontamenetelmät -opus on 109 sivua.

Valvontamenetelmissä otetaan kantaa monenlaisiin asioihin ja seikkoihin. Koska asia on monimutkainen, vaikeaselkoinen ja kryptinenkin, ajattelimme ottaa siihen vähän kevyemmän tulokulman ja kertoa siitä iltasatujen muodossa.

Valvontamenetelmäiltasatu-videosarjassa nostamme joka viikko esille valvontamenetelmistä yhden asian tai kokonaisuuden ja luemme sen teille iltasadun muodossa.

Tavoitteenamme ei ole, että iltasadun kuunneltuasi ymmärtäisit täysin, mitä esimerkiksi sähköverkon hyödykkeisiin kirjattu muu omaisuus käytännössä tarkoittaa. Tavoitteena on kertoa kuinka monipuolisesti ja tarkasti meidän toimintaamme seurataan, arvioidaan ja valvotaan. Samalla pyrimme avaamaan millaisiin kaikkiin asioihin valvonnassa otetaan kantaa ja mitä kaikkea meidän toiminnastamme seurataan.

Sekä meidän verkkoyhtiön että Energiaviraston valvonnan tavoitteena kun on, että saisimme rakennettua ja ylläpidettyä kaikille meille säävarman, luotettavan ja tulevaisuuden mahdollistavan sähköverkon mahdollisimman pienillä kustannuksilla.

Lue lisää valvontamenetelmistä

Energiaviraston sivut hinnoittelun valvonnasta

Meitä sähkönjakelijana koskevat valvontamenetelmät on lueteltu ja avattu  tässä dokumentissa.