Sähköverkkotoimintaa valvotaan tiukasti

|
22.7.2024 9:01

Valvontamalli.

Sähkö on tulevaisuuden energiaa, jonka saaminen aukottomasti käyttökohteisiin on kriittisen tärkeää. Vaikka suomalainen sähkönjakelu on huippuluokkaa maailmanlaajuisestikin katsoen, pitää sitä edelleen kehittää ottaen huomioon tulevaisuuden tarpeet. Työtä tehdään viranomaisvalvonnan asettamissa tiukoissa raameissa.

Sähköverkkotoiminta on maamme selvästi valvotuin toimiala. Energiavirasto valvoo alan yritysten toimintaa säännöllisesti sähkömarkkinalain puitteissa. On hyvä, että yhtiöiden toimintaa ja taloutta valvotaan, onhan kyseessä kaikille ihmisille ja yrityksille elintärkeä toiminta.

Investoinnit tehokkaita ja toimivia

Sähkönjakeluyhtiöille on esitetty vaatimukset sähkön toimitusvarmuudesta, ja niihin on myös pystytty vastaamaan: sähköverkkoihin on investoitu, ja tulokset näkyvät sähkökatkojen määrän vähenemisenä ja keston lyhenemisenä. Kun 2010-luvun alussa sähkökatkon pituus oli asiakasta kohden keskimäärin 5,5 tuntia, oli se viime vuonna jo alle tunnin. Monia sähkökatkot eivät ole häirinneet lainkaan.

Sähköverkkoihin tehdyistä mittavista investoinneista huolimatta ovat suomalaiset sähköverkkopalvelun eurooppalaisessa vertailussa EU-alueen keskihinnan alapuolella. Suhteutettuna eri maiden olosuhteisiin eli asiakaskohtaiseen verkon määrään, suomalaisen sähköverkkopalvelun hinta on Euroopan alimpia. Sähköverkkoyhtiöt ovat osaavia ja tehokkaita alueen asukkaiden palvelijoita.

Kun 2010-luvun alussa sähkökatkon pituus oli asiakasta kohden keskimäärin 5,5 tuntia, oli se viime vuonna jo alle tunnin.

Ajan hermolla vuorokauden ympäri

Kun sähköverkot ovat kunnossa, saavat kodit, yritykset ja muut sähköä tarvitsevat käyttäjät toimintaansa tarvitsemansa sähkön aina, kun sitä tarvitsevat. Siksi alan yritykset ovat ajan hermolla vuorokauden ja vuoden ympäri.

Sähköverkkoa voisi jopa verrata ihmisen verenkiertoon, jossa sydän pumppaa energiaa ympäri ihmisen kehoa katkeamattomasti ja varmasti. Samalla lailla tietyt toiminnot tarvitsevat sähköä, ja katkeamattoman sekä puhtaan sähkön merkitys vain kasvaa.

Sähköverkkoa kehitetään kaikilla alueilla joka toinen vuosi päivitettävien kehittämissuunnitelmien perusteella. Asiakkailla on mahdollisuus kommentoida suunnitelmia ja kertoa näkemyksiään päivitysten yhteydessä. Edellisen kerran PKS Sähkönsiirron kehittämissuunnitelma oli kommentoitavana touko-kesäkuussa, ja siihen saimme yli 13 000 reaktiota ja tuhansia kommentteja.

Energiamarkkinavirasto valvoo suunnitelmien asiakaskuulemisten toteutuksen ja tulosten käsittelyn. Lisäksi virasto tutkii suunnitelmat ja varmistaa, että sähköverkkoyhtiöt kehittävät verkkoaan järkevästi sekä valvontatavoitteiden mukaisesti yhteiskunnan ja asiakkaiden kannalta.

Älykkään sähköverkon edelläkävijä

– Sähköverkkojen merkitys yhteiskunnalle kasvaa. Ilmastonmuutos on ihmiskunnan vakavimpia ongelmia, johon on vastattava jatkuvasti luotavin uusin keinoin. Siirtyminen ilmastoneutraaliin tulevaisuuteen edellyttää koko energiajärjestelmän kehittämistä. Samaan aikaan on varmistettava suomalaisen yhteiskunnan huoltovarmuus. Näissä kaikissa on merkittävä rooli, painottaa johtava asiantuntija Ina Lehto Energiateollisuus ry:ltä.

Meneillään oleva energiamurros vaikuttaa siihen, että koko energia-ala panostaa puhtaaseen energiantuotantoon, ja sähköntuotanto on jo lähes ilmastoneutraalia. Muuttunut tuotanto ja teollisuuden, lämmityksen sekä liikenteen siirtyminen entistä vahvemmin puhtaan sähköenergian käyttöön energiaratkaisuissaan edellyttää sähköverkoilta myös tulevaisuudessa kehittymistä ja muuntumista. Kehitys ei ole mahdollista myöskään ilman kattavaa tiedonsiirtoverkkoa, joka on riippuvainen häiriöttömästä sähkönjakelusta jokaisessa kolkassa Suomea.

Vaihteleva uusi tuotanto tekee sähköjärjestelmän tasapainon ylläpidon vaativammaksi, koska sähköä on tuotettava joka hetki yhtä paljon kuin sitä käytetään. Hajautetun tuotannon hallinta, kulutusjoustojen ja sähkövarastojen hyödyntäminen edellyttävät investointeja älyverkkoratkaisuihin ja vahvaan sähköverkkoon.

– Suomi on älykkään sähköverkon edelläkävijä. Yhteiskunnan digitalisointi ja toimivuus on riippuvainen häiriöttömästä sähkönjakelusta. Toimiva ja varma sähköverkko on sujuvan elämän edellytys kaikissa olosuhteissa, Lehto korostaa.

Työllistävät ja palvelevat investoinnit

Energiaviraston mukaan maamme sähköverkkoihin investoidaan 13,3 miljardia euroa vuosien 2014–2036 aikana. Vuosittainen investointimäärä on noin 580 miljoonaa euroa, jotta me jokainen saamme sähköä silloin, kun sitä tarvitsemme. Uuden ja säävarman verkon rakentaminen maksaa meillä PKS Sähkönsiirron alueella kaikkiaan saman verran kuin yli 70 Joensuun toriparkkia eli lähemmäs miljardin.

Investoinnit tuovat myös merkittäviä työmahdollisuuksia ympäri maan erilaisiin tehtäviin. Sähköverkkojen kehittäminen tarjoaakin töitä muun muassa maanrakentamisen, sähköasennusten ja digitalisaation osaajille.