Myrskyn aiheuttamat viat pääosin korjattu

|
29.7.2023 18:03

Olavi myrskyn aiheuttamat viat pääosin korjattu

Lauantaina 29.7.2023 aamulla ja päivällä riehuneen Olavi myrskyn aiheuttamat sähköverkon viat on pääosin korjattu. Kovien tuulenpuuskien linjoille kaatamat puut aiheuttivat kaikkiaan 22 keskijänniteverkon vikaa PKS Sähkönsiirron toimialueella Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa. Eniten vikoja oli Kaavin, Juuan, Polvijärven ja Nurmeksen alueella. Pienjänniteverkossa vikoja oli kymmenen kappaletta.

Pahimmillaan vikatilanne oli lauantai-aamuna kahdeksan ja yhdeksän välillä, jolloin enimmillään vailla sähköä oli 2 500 taloutta.

Vikoja korjattiin päivän aikana. Suurin osa vioista eivät aiheuttaneet verkoston rikkoontumista. Muutamassa paikassa kaatuneet puut olivat kuitenkin katkaisseet pylväitä ja rikkoneet yhden muuntajan. Höytiäisen järvessä sijaitsevassa Teyrisaaressa olevan keskijännitevian korjaus menee sunnuntaille.

Pienjänniteverkon viat saadaan korjattua lauantai-iltaan mennessä. Nämä viat koskevat muutamien talouksien sähkönjakelua, eivätkä pienjänniteviat näy PKS Sähkönsiirron Katkot-häiriöpalvelussa.

Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus.

Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.