Miksi sähkönsiirto kallistuu?
Joudumme nostamaan sähkönsiirron hintaa heinäkuun alusta alkaen. Seuraavassa avataan, miksi. Emme nimittäin tee sitä ahneuttamme.
Heinäkuussa 2025 joudumme nostamaan sähkönsiirtomaksuja 3,7–7,95 prosenttia. Se tarkoittaa kerrostaloasukkaalle noin 2,3–3,8 euroa kuussa lisää. Omakotitaloa sähköllä lämmittelevälle reilut seitsemän euroa kuussa.
Summa ei ole aivan mitätön, mutta ei toisaalta mikään maailmaa kaatavakaan. Seuraavassa kerromme miksi.
Kertaukseksi: siirtomaksu on se osa sähkölaskusta, jolla sähkö pääsee perille. Vähän kuin toimitusmaksu, jolla varmistetaan, että sähkö liikkuu: verkkoa rakennetaan, kunnossapidetään ja korjataan – oli juhannus tai jouluaatto, myrsky tai pakkanen.
Pakettiin kuuluvat muuntamot, kaapelit, pylväät, automatiikka, valvomo, ympärivuorokautinen valvonta ja vikojen korjausvalmius ja varahenkilöiden varahenkilöt. Tämä kaikki maksaa, ja meillä Pohjois-Karjalassa se maksaa vähän enemmän kuin monessa muussa paikassa.
Miksi? Siksi, että meillä on paljon verkkoa ja vähän asukkaita.
PKS Sähkönsiirrolla on viidenneksi eniten sähköverkkoa koko maassa, mutta asiakkaita huomattavasti vähemmän kuin isoissa kaupungeissa. Tämä tarkoittaa, että yhtä asiakasta kohden on yli 260 metriä sähköverkkoa. Helsingissä puhutaan kymmenistä metreistä.
Täällä ihmiset asuvat hajallaan, metsien keskellä ja järvien sylissä. Ja hyvä niin. Elämä maaseudulla on paitsi luksusta, myös perusoikeus.
Laki velvoittaa, me rakennamme
Vuosikymmeniä sitten sähköverkko rakennettiin halvalla ja nopeasti: lyötiin pylväitä pystyyn ja langat niille roikkumaan. Toimi silloin, mutta ei enää riitä.
Nykyinen laki säätää, että sähkökatkojen pitää jatkossa olla lyhyitä ja harvinaisia: taajamissa enintään 6 tuntia, maaseudulla 36. Ilmajohdoilla tähän ei vain valitettavasti ole mahdollista päästä. Ja ilman automatiikkaa meillä menisi näillä selkosilla päiväkausia jo pelkästään pylväiden välejä ajellessa ja vikaa etsiessä.
Se tarkoittaa käytännössä: maakaapeleita, johtoja teiden varsille metsän sijaan, metsän raivausta ja vierimetsänhoitoa, verkkoautomatiikkaa – ja paljon, paljon rakentamista.
Ja tässä se ydin: Meillä on käsissämme laissa velvoitettu 50 vuoden remontti, joka pitää tehdä 23 vuodessa, koska lakiin on asetettu takaraja vuoteen 2036.
Se on kuin asuntolaina, jonka takaisinmaksuaika puolitetaan, mutta kuukausierät pysyvät samana – tai jopa kasvavat. Tilanne ei siis naurata meitäkään, mutta tehtävä on.
Eikö sitä voisi tehdä halvemmalla?
Usko pois, tätä on mietitty meidänkin suunnittelupöytien ääressä, tiukasti. Mutta kaikkea ei voi. Silti pyrimme aina ensin edullisempaan ratkaisuun.
Säävarmuutta parannetaan ensin vierimetsänhoidolla ja raivauksella, koska se on huomattavasti halvempaa kuin maakaapelointi. Missä mahdollista, ilmajohdot siirretään metsistä teiden varsille. Ja kun ei auta muu, kaivetaan sitten se kuoppa.
Tulos? Esimerkiksi myrskyjen ja tykkylumen aiheuttamat ongelmat häviävät lähes kokonaan.
Eli tämä toimii.
“Teillä on monopoli, voitte rahastaa miten lystäätte!”
Emme voi, vaikka se kieltämättä joskus herkulliselta ajatukselta tuntuisikin. Mutta sähkönsiirtoa ei voida hinnoitella kuten lenkkimakkaraa. PKS Sähkönsiirto on kuntien omistama – ei pörssiyhtiö – ja sen ainoa tehtävä on varmistaa, että sähkö kulkee. Siksi valtaosa rahasta menee verkkoon, ei voittoihin.
”Tilinpäätöstiedoissahan teillä on plussaa vaikka kuinka paljon!”
Pelkkien tilinpäätöstietojen valossahan tämä näyttää siltä, että me uisimme rahassa, kun siellä on 21,6 miljoonan liikevoitto. Todellisuus on kuitenkin aivan toinen.
Tuo kirjanpidollinen liikevoitto ei ole meillä kassassa. Se siirretään konsernimme emoyhtiölle eli Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:lle, joka käyttää sen sähköverkon rakentamiseen. Alueen sähköverkon kun omistaa emoyhtiömme Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ja me tytäryhtiönä vuokraamme verkon heiltä.
Homman voi tiivistää niin, että saamme rahaa 21,6 miljoonaa, mutta meidän pitää rakentaa sähköverkkoa 30 miljoonalla. Tuo vajaan kymmenen miljoonan käppi pitää meidän täyttää jollain – yleensä velkarahalla.
”Entäs ne osingot?”
Me emme sähkönsiirtoyhtiönä maksa omistajillemme osinkoja, mutta emoyhtiömme Pohjois-Karjalan Sähkö maksaa – ja omistajina eivät siis ole kasvottomat pörssisijoittajat vaan ihan nämä meidän kotikuntamme.
He nostavat osinkoja Pohjois-Karjalan Sähköltä aivan kuten yritystoimintaan kuuluu. Tuo osinkojen määrä on ollut kuitenkin jo vuosia maltillinen ja nekin osingot menevät maakuntamme yhteiseen hyvään.
Verkkoyhtiöt ovat luvanvaraisia monopoleja, joita valvoo Energiavirasto. Se määrittelee, kuinka paljon saamme laskuttaa ja mihin rahat saadaan käyttää. Emme siis voi repäistä satunnaisia hintoja hatusta tai ostaa niillä helikopteria.
Otetaan esimerkki. Jos maksat siirtomaksuja 1000 euroa vuodessa, siitä menee noin keskimääräisesti ja karkeasti laskien:
- 517 € verkon rakentamiseen, kunnossapitoon ja valvontaan
- 355 € ALV:ia ja sähköveroa valtiolle
- 42 € lainanhoitokuluihin
- 37 € kantaverkkoyhtiö Fingridin käyttömaksuihin
- 32 € osinkoina kunnille
- 17 € häviöenergian ostoon
Energiaviraston valvontamallin mukaan meidän on myös valvottava verkkoa ja korjattava ilmenevät viat välittömästi, toimitettava sähkönkäyttötiedot asiakkaille ja muille sähkömarkkinatoimijoille, liitettävä verkkoon kaikki tasapuolisesti ja perittävä kaikilta sama hinta.
“Mutta muualla on halvempaa!”
Jossain on, mutta tilanne ei aina ole vertailukelpoinen. Verkon pituus, asiakasmäärä ja maasto määrittävät hintatason.
Kannattaa tutustua myös Omakotiliiton tekemään siirtohintavertailuun:
Selvityksestä löytyy sekä vertailutietoa siirtohinnoista eri verkkoyhtiöiden välillä että Omakotiliiton kommentti hintakehitykseen. Hyvä taustalähde, josta löytyy perusteet sille, miksi hinnat ovat missäkin kunnossa.
Sähköverkko ei ole itsestäänselvyys – mutta meistä sen pitäisi olla. Se on elämisen edellytys, kuten tie tai vesi. Tai vaikkapa internet. Kun sähkö kulkee, arki kulkee. Se tarkoittaa sitä, että myös hinnankorotukset täytyy pystyä perustelemaan – rehellisesti ja ymmärrettävästi.
Siksi kerroimme tämän näin.