Miksi sähkön käyttöä kannattaa säädellä?
Sähkön käytön ohjaaminen sopiviin kulutushetkiin tasaa sähkön hintahuippuja jatkuvaa säästämistä tehokkaammin. Onkin tärkeää, että jokainen tuntee oman kulutuksensa ja sen, miten se muodostuu vuorokauden eri aikoina.
Sähkön säästäminen on ollut yksi viime vuosien kuumimmista puheenaiheista. Monille kiinteähintaisten sähkösopimusten haltijoille sähkön jatkuva säästäminen on välttämätöntä, mutta sähkömarkkinoiden toimivuuden takia huomiota tulisi kiinnittää enemmän sähkön oikea-aikaiseen käyttöön eli kulutuksen painottamiseen aikoihin, jolloin sähköä on paljon tarjolla.
– Sähköä ei tarvitse aina säästää. Tuulivoimatuotannon määrä kasvaa Suomessa niin, että sähköä tulee olemaan kymmeninä päivinä vuodessa tarjolla yli tarpeen. On aikoja, jolloin kaikkea sähköä ei pystytä kuluttamaan tai myymään naapurimaihin, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n tekninen asiantuntija Matti Orrberg sanoo.
Oman yhtiön kulutusraportointipalvelu kertoo
Kotitaloudet ovat energiakriisin aikana löytäneet hyvin jakeluverkkoyhtiön eli sähkönsiirtoyhtiönsä ja sähkönmyyntiyhtiönsä kulutusraportointipalvelut. Jo ennen viime vuoden loppua yli miljoona suomalaista, eli noin 30 % suomalaisista asiakkaista, on kyselyn mukaan kirjautunut jakeluverkonhaltijansa tai myyjänsä kulutusraportointipalveluun.
PKS Sähkönsiirron Säppi-sähköäppi -nimeä kantava sovellus kertoo asiakkaalle tietoja hänen sähkön käytöstään, sähköverkon tilanteesta sekä mahdollistaa suoran yhteyden asiakaspalveluun. Ilmaisella sovelluksella on jo yli 12 000 käyttäjää, ja sen voi ladata sekä Google Play- että Apple App Store -sovelluskaupoista.
– Palveluille on selvä tarve, ja julkinen keskustelu vielä lisää palveluiden käyttöä. Uutisoinnit näkyvät käyttäjämäärissä, toteaa Energiateollisuus ry:n markkina-asiantuntija Riina Heinimäki.
Oman kulutuksen tunteminen ja eri kodin toimien vaikutuksen tunteminen on pohja sille, että ymmärtää, mistä oman sähkönkäytön kokonaisuus muodostuu. Laittamalla ylös uunin, pesukoneen, kuivausrummun, saunan tai vaikka imurin käyttöajan, voi kulutusraportointipalvelusta löytää seuraavana päivänä eri laitteiden vaikutukset tuntikulutukseen. Useimmat palveluista tarjoavat tuntiraportoinnin lisäksi mahdollisuuden tarkastella mittaustietoja päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla.
PKS Sähkönsiirron Säppi-sovellus kertoo asiakkaalle tietoja hänen sähkön käytöstään, sähköverkon tilanteesta sekä mahdollistaa suoran yhteyden asiakaspalveluun.
Sähkön hinta vaihtelee jatkossakin
Sähkön hinnan vaihteluita tullaan todennäköisesti näkemään jatkossakin runsaasti. On aikoja, jolloin sähkön hinta painuu todella alas, ja aikoja, jolloin se maksaa enemmän.
– Sähkön hintapiikkeihin kannattaa varautua sähköjärjestelmien suunnittelun ja uusimisen yhteydessä. Ohjausjärjestelmät maksavat hankintahintansa takaisin, sillä kulutuksen ohjauksen automatisointi on suhteellisen helppoa ja edullista. Ne tuovat myös asuinmukavuutta, kun kotona ei tarvitse itse säätää kulutusta hintojen mukaan, vinkkaa Orrberg.
Automaatio ohjaa kulutusta halvempiin aikoihin
Markkinoille on saatu ensimmäisiä pörssisähkön hintaan automaattisesti reagoivia ohjausjärjestelmiä. Älykkäimmät järjestelmät osaavat ennakoida kulutuksenohjauksessa myös sähkön hintakehitystä ja laskea näin, milloin esimerkiksi lämminvesivaraaja on taloudellisinta kytkeä päälle. Tämä on mahdollista, sillä pörssisähkön tuntihinta ilmoitetaan päivittäin vuorokaudeksi eteenpäin.
Runsaasti energiaa kuluttavan lämmityksen säätely tarjoaa kiinteistöissä suurimman kulutuksenjoustopotentiaalin, minkä lisäksi myös ilmanvaihdon säätely on helppo ja kustannustehokas tapa säädellä kulutusta.
– Sähkön edullisina saatavuushetkinä kiinteistöä voi lämmittää hieman liikaa ja ottaa villapaidan pois. Kaikille lämpötilan jatkuva vaihtelu ei sovi, mutta jos tämä ei haittaa, on lämpötilan pitäminen 17–23 asteen välillä kokonaistaloudellisempaa kuin lämpötilan pysyvä laskeminen asteella 20 asteesta 19 asteeseen, huomauttaa Orrberg.
Kulutuksen mukauttaminen tilanteen mukaan
Sähköjärjestelmän toimivuuden kannalta tehokkain ratkaisu olisi siirtyä pörssisähkösopimuksiin tai muilla tavoin sähkön kulutusta – ja tuottoakin – ohjaaviin sähkösopimuksiin, jotka kannustaisivat yhteiskunnallisesti tärkeisiin toimiin. Tällöin kaikkien vähänkään taloudellisesti ajattelevien toimijoiden olisi pakko mukauttaa kulutustaan kulloinkin vallitsevaan sähkön saanti- ja hintatilanteeseen.
– Ajatus ei ole aivan niin radikaali kuin miltä se kuulostaa, sillä kulutuksen mukautuminen sähkön saatavuustilanteeseen leikkaisi myös sähkön hintapiikkejä kysynnän laskiessa nopeasti hintojen noustessa, Orrberg pohtii.