Viikonlopun ja alkuviikon myrskyjen kehittymistä seurataan

|
4.8.2023 13:23

Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa sähkönjakelusta vastaava PKS Sähkönsiirto seuraa tarkasti viikonlopun ja alkuviikon säätilanteen kehittymistä. Suomeen ennustetaan saapuvan etelästä voimakas matalapaine, johon liittyy ukkosia ja kovia puuskittaisia tuulia. Ukkonen ja puuskatuulet voivat aiheuttaa vaurioita sähköverkolle.

– Seuraamme tarkkaan sääennusteiden kehittymistä ja olemme jo nyt varmuuden vuoksi nostaneet valmiuttamme mahdollisiin myrskyihin varautumiseen, PKS Sähkönsiirron verkkopäällikkö Jukka Ahonen kertoo.

Perjantain sääennusteiden mukaan voimakas matalapaine saapuisi PKS Sähkönsiirron verkkoalueella maanantaiaamuna. Kovat tuulet saattaisivat ennusteiden mukaan jatkua myös tiistaina.

– Tarkkailemme mihin suuntaan ennusteet muuttuvat ja varaudumme niiden mukaisesti mahdollisten sähköverkon vikojen korjaamiseen, Ahonen sanoo.

Eniten vikoja sähköverkolle aiheuttavat kovien tuulenpuuskien sähkölinjoille kaatamat puut. Lisäksi salamoiden iskut saattavat rikkoa sähköverkon osia. Ukkospuuskat voivat tehdä suuria vahinkoja pienellekin alueelle.

– Yksittäisten linjoille kaatuneiden puiden aiheuttamat vauriot saadaan yleensä korjattua nopeasti. Joskus puuskat kaatavat pieneltä alueelta linjan päälle niin paljon puita, että alueen sähköverkko joudutaan rakentamaan käytännössä melkein kokonaan uudestaan. Sellaisten vaurioiden korjaaminen kestää jo pidempään, Ahonen selvittää.

Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus tai PKS Sähkönsiirron Säppi-kännykkäsovelluksen kautta.

Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.

Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/hairiokartta.