Ukkoset aiheuttaneet sähkökatkoja Pohjois-Karjalassa

|
12.7.2022 23:04

Ukkoset aiheuttaneet sähkökatkoja Pohjois-Karjalassa

 

Maanantaina idästä Suomeen virrannut helteinen ilmamassa toi ukkoset tullessaan. Tiistai-iltana ja yönä ukkospuuskat ovat katkoneet sähköjä reilulta tuhannelta PKS Sähkönsiirron asiakkaalta Pohjois-Karjalassa. Salamointi sekä ukkospuuskien kaatamat puut ovat aiheuttaneet kymmeniä keskijänniteverkon vikoja.

Ensimmäiset viat PKS Sähkönsiirron verkossa sattuivat jo maanantain ja tiistain välisenä yönä. Laajemmalti vikoja alkoi tulla uusien ukkosten myötä tiistai iltana. Enimmillään hetkellisesti ilman sähköä on ollut lähes 2 000 taloutta.

– Ukkonen on tehnyt vikoja lähinnä itäiselle verkkoalueellemme. Suurin piirtein Kitee ja Nurmes linjalla kulki useampikin ukkosrintama, häiriöjohtajana toimiva Juha Sirviö kertoo.

– Valtaosassa vioista selvitään kaatuneiden puiden poistamisella sekä johtorakenteisiin tulleiden pienten vaurioiden korjaamisella. Ilomantsissa Välivaaran ja Haukivaaran välillä on käynyt jonkinlainen syöksyvirtaus. 500 metrin matkalta oli kaikki puut ja sähkölinjat nurin Sirviö jatkaa.

Keskijänniteverkon vikoja korjataan koko ajan ja valtaosa niistä saataneen korjattua viimeistään aamuun mennessä. Pienjänniteverkossa olevien vikojen korjaaminen jatkunee keskiviikko aamupäivän.

 

Sähkökatkojen tilannetta voi seurata PKS Sähkönsiirron Katkot-karttapalvelusta osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/hairiokartta.

Linjoille kaatuneista puista tai muista vioista pyydetään ilmoittamaan osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus.

Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.