Suurjännitejohdon vian aiheuttajaksi varmistui lumikuorma

|
28.12.2022 11:19

Tiistaiaamuna 27. joulukuuta 6900 PKS Sähkönsiirron asiakkaalta sähköt katkaiseen suurjännitejohdossa olleen vian aiheuttajaksi varmistui johtimissa ollut lumikuorma. Alapitkän ja Kontiolahden välillä kulkevassa reilusti yli 100 kilometriä pitkässä suurjännitejohdossa ollut vika paikallistettiin jo tiistaina Tuusniemen ja Vasikkavuoren väliselle johtoalueelle.

– Aluetta partioitiin tiistaina moottorikelkoilla ja sieltä löytyi useita kohtia, joissa sähkölinjan vaihdejohtimien yläpuolella kulkeva ukkosjohdin oli painunut lumen painosta vaihdejohtimien väliin. Tiistain kova tuuli heilutti johtimia, jolloin ne osuivat toisiinsa ja aiheuttivat vikoja, PKS Sähkönsiirron verkkopäällikkö Jukka Ahonen selvittää.

Johtimissa olevaa lunta pudotetaan keskiviikon aikana maasta käsin.

Vastaavien vikojen ennaltaehkäisemiseksi suurjännitelinjojen lumikuormatilannetta tarkastetaan helikopterilennoilla keskiviikon ja torstain aikana. Jos sää sallii, helikopteri lentää keskiviikkona Polvijärven, Maarianvaaran, Tuusniemen ja Heinäveden suunnilla. Torstaina lennot suuntautuvat myös Juuan ja Särkivaaran alueille.

– Ennakoivaa lumikuormien pudotusta tehdään helikopterista tehtyjen havaintojen pohjalta joko maasta käsin tai helikopteriin kiinnitettävällä koukulla. Tavoitteena on saada johtimissa oleva lumikuorma pudotettua ennen kuin se painaa johtimia toisiinsa kiinni, Ahonen kertoo.

Tarkastuksia ja lumien pudotuksia tekevä helikopteri lentää matalalla ja siitä aiheutuu hetkittäistä kovaa ääntä.

Suurjänniteverkossa olevat viat eivät ole yleisiä, mutta ne aiheuttavat laajoja sähkökatkoja. PKS Sähkönsiirron verkkoalueella edellinen suurjänniteverkon vika sattui noin vuosi sitten. Silloinkin vian aiheutti johtimissa oleva lumikuorma.