Sähkömittareiden uusiminen puolivälissä

|
29.1.2026 10:48

PKS Sähkönsiirto vaihtaa kaikille asiakkailleen uudet sähkömittarit Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa. Syksyllä 2024 alkanut vaihtourakka on edennyt puoliväliin. Tällä hetkellä 46 500 asiakkaalla on jo uusi sähkömittari. PKS Sähkönsiirron mittarinvaihdot jatkuvat aina alkukesään 2027 saakka.

Uudet sähkömittarit ovat jo saaneet Lieksassa, Nurmeksessa, Juuassa, Kaavilla, Riistavedellä, Tuusniemellä, Polvijärvellä ja Liperissä asuvat asiakkaat. Mittarinvaihtoja tehdään parhaillaan Ylämyllyn, Onttolan, Paiholan ja Jakokosken alueella.

Kuluvan vuoden aikana mittarit vaihdetaan vielä Kontiolahdella, Hammaslahdessa, Rääkkylässä, Enossa, Kiihtelysvaarassa, Tuupovaarassa ja Ilomantsissa.
Vuonna 2027 vaihtoja tehdään Tohmajärvellä, Kiteellä, Kesälahdella ja Heinävedellä.

Asennukset sujuneet hyvin

Asiakkaille lähetetään ennen mittarinvaihtoa tekstiviesti, jossa ehdotetaan vaihtoaikaa ja kerrotaan ohjeet ajan hyväksymiseen tai vaihtamiseen. Mittarinvaihto kestää noin 20 minuuttia, jonka aikaa sähköt ovat poikki. Uusista sähkömittareista ei laskuteta asiakkaita erikseen.

Mittarivaihtoja tekevät PKS Sähkönsiirron yhteistyökumppanin Elvera Oy:n asentajat. Asentajat liikkuvat Elveran sinivalkoisilla logoilla varustetuilla autoilla, ja heillä on työvaatteissaan Elveran henkilökortit.

Asiakkailta kysytään mittarinvaihdon jälkeen palautetta vaihdon onnistumisesta. Tällä hetkellä palautteiden keskiarvo on 9,4, kun arvosteluasteikko on 1-10. Asennukset ovat menneet hyvin myös asentajien ja sähköverkkoyhtiön näkökulmasta. Suunnitellut aikataulut ovat pitäneet ja asennukset ovat sujuneet turvallisesti.

Uudet mittarit varttimittauksessa

Sähkömittarit uusitaan, koska tällä hetkellä käytössä olevat mittarit alkavat olla käyttöikänsä päässä, eivätkä enää täytä lain ja sähkönjakelun uusia vaatimuksia. Uudet mittarit antavat vanhaa mittaria täsmällisemmin tietoja sähkönkulutuksesta sekä asiakkaalle itselleen että sähköyhtiöille. Samalla ne parantavat sähkönjakelua, kun mahdollisten vikojen paikallistaminen helpottuu.

Uudet mittarit mittaavat sähkönkulutusta viidentoista minuutin ajanjaksoissa, joka on nykyisin sähkömarkkinoiden vaatimus. Uudet mittarit auttavat myös sähkön toimituksen ja riittävyyden varmistamisessa sekä hiilivapaan sähköntuotannon hyödyntämisessä.

Kaikki Suomessa toimivat sähköverkkoyhtiöt vaihtavat sähkömittarinsa uusiin lähivuosina. Kaikkien sähkömittareiden tulee olla varttimittauksen piirissä vuoden 2029 alusta sekä mittareiden vaihdettuna heinäkuuhun 2031 mennessä.

PKS Sähkönsiirto tekee sähkömittarien vaihto-operaatiota yhdessä naapuriverkkoyhtiöidensä Järvi-Suomen Energian ja Kymenlaakson Sähköverkon kanssa. Yhteisellä kilpailutuksella ja hankinnalla yhtiöt ovat saaneet pienennettyä mittarivaihdon kustannuksia. Mittarien uusiminen maksaa PKS Sähkönsiirrolle noin 15 miljoonaa euroa.

Mittarinvaihto kuuluu osana EU:n laajuiseen yhteiseen sopimukseen, joka mahdollistaa tehokkaamman siirtymisen fossiilisista energian lähteistä uusiutuviin.

PKS Sähkönsiirto vastaa sähkön mittauksesta, jakelusta ja sähköverkoista Pohjois-Karjalan ja Koillis-Savon alueella. Luonnollisena monopolina toimivan yhtiön asiakkaina ovat käytännössä kaikki alueen asukkaat pois lukien Outokummun ja Joensuun ruutukaava-alueen asukkaat, joiden sähkönjakelusta vastaavat toiset sähköverkkoyhtiöt. PKS Sähkönsiirrolla on asiakkaita lähes 90 000.

Juliste, jossa on tanssivia sähkömittarihahmoja