Myrskyn aiheuttamat viat korjattu

|
9.8.2023 10:51

Tiistaina 8.8. Suomen yli kulkeneen, Sylviaksi nimetyn myrskyn PKS Sähkönsiirron sähköverkolle aiheuttamat viat on korjattu. Myrsky aiheutti kaikkiaan PKS Sähkönsiirron verkossa 12 keskijännite- ja 19 pienjänniteverkon vikaa.

– Myrskytuhot jäivät onneksi ennakoitua pienemmiksi. Vikoja aiheuttivat navakan tuulen sähkölinjoille kaatamat yksittäiset puut. Mitään laajempia vikoja ei sattunut, PKS Sähkönsiirron verkkopäällikkö Jukka Ahonen summaa.

Ensimmäiset viat sattuivat tiistaina puolenpäivän aikaan ja viimeiset tiistai-iltana. Vikoja päästiin korjaamaan heti ja viimeiset saatiin korjattua illalla kahdeksan aikoihin.

– Asentajat ja käytönvalvovat tekivät hienoa työtä ajoittain haasteellisissa oloissa ja kaikki tietoomme tulleet viat saatiin korjattua ripeästi, Ahonen kiittelee.

Harvaan asuttujen alueiden pienjänniteverkossa voi olla vielä vikoja, jotka selviävät vasta esimerkiksi silloin, kun asiakkaat menevät kesämökilleen ja huomaavat, että siellä ei ole sähköjä.

– Tällaisissa tapauksissa kannattaa tehdä meille vikailmoitus joko Säppi-sovelluksella tai nettilomakkeella. Silloin pääsemme nopeasti korjaustöihin, PKS Sähkönsiirron verkkopäällikkö Jukka Ahonen kertoo.

Vikailmoituksen voi tehdä osoitteessa www.pkssahkonsiirto.fi/vikailmoitus.

Kaatuneita puita tai mahdollisesti katkenneita sähkölinjoja ei saa raivata tai korjata itse, koska ne voivat olla hengenvaarallisia.