Kun koivu katsoo sähkölinjaa: Miksi puunkaatoneuvonta on suomalaista viisautta

|
5.11.2026 13:06

Kuvituskuva, jossa näkyy koivu ja sähkölinja

Kun päräytät moottorisahan käyntiin omalla pihallasi, maailma näyttää yksinkertaiselta. Tuossa on puu, tuossa maa, johon se puu kaatuu. Mutta kun välissä roikkuu sähköjohto, tilanne muuttuu pykälää monimutkaisemmaksi.

Moni saattaa luulla, että suosituin maastopalvelumme on kaapelinäyttö. Kaapelit makaavat kuitenkin hiljaa maan alla, eivätkä sinänsä aiheuta liikoja päänsärkyjä. Puut, sen sijaan, kasvavat taivasta kohti ja alkavat ennen pitkää miettiä, että mihinkähän suuntaan sitä tällä vuosikymmenellä kallistuisi.
Useimmiten se suunta ei ole ihmiselle tai hänen olemiselleen eduksi. Siksi puunkaatoneuvontaa hyödynnetään meillä vielä kaapelinäyttöäkin enemmän.

Asentajamme ja urakoitsijamme käyvät puunkaatoneuvonnassa keskimäärin kerran viikossa. Keväästä syksyyn tahti kiihtyy, keskitalvella on hiljaisempaa, ja jokaisen syysmyrskyn jälkeen tehtäviä tulee kerralla niin, että piisaa.

Kuvituskuva, jossa näkyy kuinka puu on kiinnitettynä vaijerilla kaivinkoneeseen

Kaadettava koivu kiinnitettiin vaijerilla kiinni kaivinkoneeseen turvallisen kaatosuunnan varmistamiseksi.

Missä puut ja linjat kohtaavat

Puunkaatoneuvonta ei ole pelkästään syvien korpien juttu, vaan se kuuluu jokaiseen paikkaan, missä puu ja sähkölinja katsovat toisiaan hieman liian läheltä. Toki sitä tarvitaan useimmiten juuri haja-asutusalueilla, oli kyseessä sitten vakituinen koti, kesämökki tai raivatun metsän reuna.

Tärkeintä on muistaa, että aina, kun puu ja ilmajohto katsovat toisiaan arveluttavan läheltä, kannattaa pysähtyä ja tarttua sahan sijasta puhelimeen. Joskus tilanne selviää soittamalla, mutta useimmiten puhelun aikana päädytään kuitenkin siihen, että urakoitsijamme tulee paikan päälle tsekkaamaan tilanteen.

Kuvituskuva, jossa metsuri kaataa puun

Pari yleisempää tilannetta:

  • Pihan lempikoivu (pienjännitejohdot, 0,4 kV): Omakotitalon tai mökin pihapiirissä oleva vanha puu, joka kurottaa kohti taloon tulevaa johtoa. Puunkaatoneuvojamme arvioi tilanteen – usein ohjeet saadaan annettua suoraan puhelimitse, mutta jos paikka on haastava, tulemme paikan päälle. Tarvittaessa voimme maksutta jopa laskea sähköjohdon alas kaadon ajaksi, jotta pihanpuut saadaan nurin turvallisesti.
  • Metsänreunan jättikuusi (keskijännitejohdot, 20 kV): Tontin rajan takana seisova 25-metrinen kuusi, jonka latva viistää päälinjaa. Keskijännitejohtojen lähellä sijaitsevat kohteet arvioimme aina paikan päällä. Jos se puu nimittäin kaatuu väärään suuntaan, pimenee nopeasti koko kylä – ja se tekee päivästä turhan jännittävän sekä koko naapurustolle että meidän korjaustiimillemme.

Ilmoita aina ennakkoon

Valtaosa ihmisistä on nykyään ihailtavan varovaisia ja huolellisia. Neuvoa kysytään herkästi, mikä on pelkästään viisautta. Silti kentällä sattuu joskus tilanteita, jotka saavat asentajan sydämen lyömään ylimääräisen lyönnin.

Tulee mieleen eräskin maanomistaja, joka päätti kaataa linjan vieressä olleen puun itse. Meille ilmoittamatta. Lopputulos: puu mätkähti suoraan 20 kilovoltin johdon päälle.

Koska meillä ei ollut tietoa käynnissä olevasta puunkaadosta, sähköaseman automaatiolaitteisto tulkitsi katkaisijan laukeamisen tilapäiseksi viaksi ja syötti virran hetken kuluttua automaattisesti takaisin linjalle.

Lienee sanomattakin selvää, että vaara on tällaisessa tilanteessa enemmän kuin todellinen. Linjalle kaatuneesta puusta ei voi koskaan päätellä päältä päin, onko sähkö päällä vai ei. Johdossa voi juosta täysi jännite, vaikka puu makaa sen päällä.

Tällä kertaa selvittiin onneksi säikähdyksellä.

Kuvituskuva, jossa näkyy kaadettu puu

Kysy mieluummin, vaikka “turhaan”

Aina ei tarvitse tietää. Riittää, että mietityttää.

Ammattilaisen kutsuminen paikalle ennen sahan käynnistämistä on halpa vakuutus. Normaalina työaikana annettava puunkaatoneuvonta on asiakkaalle maksuton palvelu. Se opastaa sinua tai käyttämääsi metsuria kaatamaan puun turvallisesti siten, ettei linja vaurioidu. Ja kyllähän siinä jakauskin menee uusiksi, jos kaatuva puu esim. tiputtaa sähköjohdon sahurin niskaan.

Puun kaatamisen jälkeen runko ja oksat jäävät luonnollisesti sinun käyttöösi – me emme vie polttopuitasi. Me vain varmistamme, ettei sinun tarvitse korjata maaseudun pääverkkoa omin päin.

Kun siis tontillasi tai maillasi on puu, jonka kohdalla joudut raapimaan päätäsi, katsellen vuorotellen puunlatvaa ja sähköjohtoa, laita meille viestiä puunkaatolomakkeella noin kaksi viikkoa ennen aiottua savottaa.

Kiitos!

Tutustu puunkaatoneuvontaan

Täytä puunkaatolomake

Kuvituskuva, jossa metsurit siirtävät puun pois tieltä

Tyypillisesti urakoitsijat raivaavat itse kaadetun puun pois tieltä. Tässä tapauksessa puu siirrettiin syrjään kaivinkoneen avustuksella.